Taaperon epäonnistunut unikoulu vol 2

Kirjoittelin keväästä taaperomme uniongelmista. No, kyse ei ole suurista sellaisista, mutta päälle oli jäänyt yöllinen heräily itkun kera ja nykyään hän tulee järjestäen joka yö meidän viereemme (koska sängystä on vapaa kulku pois). Kuinka tartuin ongelmaan?

Ensinnäkin tässä on linkki ensimmäiseen postaukseeni aiheesta. Ajattelin palata aiheeseen, koska otsikosta poiketen meillä saattaa olla onnistumista tiedossa! Tärkein seikka siihen, että Emilio alkaisi nukkua kokonaisia öitä omassa sängyssä ja ennen kaikkea huoneessaan on tietenkin tuleva vauva. Haluan keskittyä yöllä vain yhden lapsen hoitoon ja luulen, että taapero samassa sängyssä vauvan kanssa voi olla riskialtista. En myöskään halua, että hän joutuu heräilemään valojen päälle laittamiseen, meidän ylösnousuun ja imetyksiin. Emilio on sitä sorttia, että hän virkoaa turhankin nopeasti jos luulee, että nyt on aika nousta. Päivityksenä vielä edelliseen unipostaukseen: pinniksen laidan poisottamisen lisäksi aloin nukuttaa poikaa päiväunille omaan sänkyynsä, ennen hän nukkui meidän sängyssä, jotta voisin tehdä tietokoneella koulujuttuja hänen huoneessaan, jossa työpöytä sijaitsee. Uskon, että oli johdonmukaista yhtenäistää unikäytännöt myös tämän suhteen.

Se edistysaskel mikä meillä nyt lähipäivinä kävi oli periaatteessa sattuman kauppaa. Tällä viikolla nukuimme yhdessä liian myöhäiset päikkärit ja se kostautui sitten illalla nukkumaan mennessä. Emilio on muutenkin sellaista tyyppiä, ettei hän välttämättä tarvitse enää päiväunia. Ja nyt lähiviikkoina me ollaan herätty vasta yhdeksän aikoihin, joten tuntuisi hullulta jos vajaan 12 tunnin hereilläoloaikaan sisältyisi vielä päikkärit. Varsinkin kun se unille meno tällaisina päivinä on ollut hieman aikaavievää puuhaa (siis sekä päivin että iltaisin).. Itselleni suurin stressi on ollut nimenomaan se, että mitäs sitten kuin minulla on miehen yövuoroina sekä vauva että taapero nukutettavana. Vauva ei varmasti jaksa olla hiljaa ja yksin toisessa huoneessa? Mitäs jos hänellä on kamalat iltahuudot? Kiva myös imettää samalla kuin yrittää silittää toista. Ei tule mitään!


No, se mitä siis kävi oli tietenkin omien hermojen menetys siinä vaiheessa kun olin yrittänyt saada poikaa nukahtamaan jo tunnin ajan. Eikä siinä mitään jos hän laittaisi vastaan, mutta kun hän makaa sängyssä paikoillaan ja vaikka selvästi on väsynyt niin hän tapittaa silmillään yläviistoon ettei ne varmasti luppase kiinni. Se on todellista piinaa ja odottelua. Siihen kun lisää itselle huonon asennon varsinkin tämän kasvavan vatsan kanssa niin ei vaan pysty. Jossain vaiheessa alkoi sitten pullikointi ja lähdin pois huoneesta sulkien oven. Aina kun hän tuli sängystä pois niin itse toki karjuin (no ei, mutta sanoin napakasti) komennon takaisin menosta. Se oli selvästi todella stressaavaa jo valmiiksi väsyneelle pienelle ja ajattelin, että niistä brittiläisistä lastenkasvatusohjelmista tuttu metodi ei nyt sovi meille, koska lapsi alkaa huutaa hysteerisesti siitä jos hänet suljetaan huoneeseen.


Ajattelin, että kokeillaan rauhoittua ja kerroin hänelle, että mamma jättää oven auki ja menee sohvalle istumaan. Menet nukkumaan ihan rauhassa, jooko? Pienen puhelun jälkeen poistuessani huoneesta huomasin, että sinnepä jäi sänkyynsä ja tyytyi tuijottelemaan minua muutaman metrin matkan päästä. Sikäli hyvä tuuri, että minun ei tarvinnut kirjaimellisesti aloittaa ns. tuoliunikoulua (joka olisi minun näkökulmasta ihan älyttömän tylsä) vaan pystyin mennä katsomaan telkkaa olohuoneeseen. Kyllä on feng suit kohdallaan! Ja niin siinä kävi, että hän nukahti ja pian. Aavistelin kyllä, että taisi olla vain sattumaa väsymyksen vuoksi.

Olen kuitenkin nyt toistanut tätä rituaalia joka ilta ilman mitään ongelmia. Olen luonut kaavan, joka on melkein sama kuin aina ennenkin. Ensin valkataan unilelu, sitten luetaan lyhyt kirja, annetaan halipusut ja yövalon sammuttua jään ihan muutamaksi sekunniksi silittelemään häntä. Poistuessani puhelen taas samat tarinat siitä kuinka toivotan hyvät yöt ja että hän voi laittaa silmät kiinni ja mamma menee sohvalle istumaan. Ja hän vain nyökyttelee. Ai että! Nyt näen sata varmasti nekin telkkaohjelmat, jotka aiemmin jäi katsomatta tähän aikaan. Itseasiassa tälläkin hetkellä erään tarkkaillessa minua kauempaa juttelen ystäväni kanssa hänen tuoreesta ja ihanasta synnytyksestään. Ja niinpä lisääntyi myös minun oma aikani! Tätä metodia pitää nyt tietenkin käyttää myös päikkäreihin, jotta johdonmukaisuus säilyy.

Uskon, että kun ensin saan pojalle kyvyn rauhoittaa itse itsensä uneen niin se auttaa häntä jatkossa sen hallitsemisessa myös yöllä kun herääminen tulee eteen ja ikävä iskee. Toki edessä on vielä se vaihe, kun hänet täytyy palauttaa omaan sänkyyn eikä päästää enää meidän viekkuun. No, ehkä sen aika ei ole vielä.

______________________________

Elämän ei tarvitse olla pelkkää pinkkiä hattaraa, myös kirpeää salmiakkia mahtuu mukaan. <3
______________________________

SEURAATHAN JO Facebookissa?

Tai hyppää mukaan INSTASSA!


MAMMALANDIAN blogit

Kommentit

Suositut tekstit