Hoitajan tärkein työväline?

Ihanaa palautella mieleen pitkästä aikaa hoitajuuteen liittyviä asioita. Se on kyllä aihe, johon en kyllästy. Sain tilaisuuden esitellä teille omasta mielestäni yhtä hoitajan tärkeimmistä työvälineistä, sekä työpaikalla että vapaa-ajalla (kaikkihan tietää, että perhe ottaa kaiken hyödyn irti hoitoalan ammattilaisista), joten kiitos Color4Care ,jonka kanssa tämä postaus on tehty yhteistyössä. Se on samalla oma suosikkini hoitoalan tarvikkeiden jälleenmyyjistä.

Kyseinen työväline on tietenkin verenpainemittari, nimenomaan manuaaliversiona. Itselläni on seuraavan linkin takaa hankittu verenpainemittari, jota olen käyttänyt paljon omaan tarkoitukseen. Viimeksi äsken mittasin omat RR-lukemat, siitä huolimatta ettei mittauksen aikana tietenkään saisi tehdä mitään niin lukemat olivat 117/65 luokkaa. Omaan nykyään todella alhaiset paineet, viime raskaudessa ne olivat paljon korkeammat. Olenkin ajatellut, että pääsyynä muutokseen on pakko olla uudet elämäntavat. En kuitenkaan tunne niinkään huimausta ja paineet olivat alhaiset jo enne raskauttakin.

Verenpaine kertoo niin paljon ja sitähän mitataan aina ja kaikkialla. Mielestäni se on tärkein mittari vitaaleista ja sen avulla saadaan elintärkeää tietoa. Viime syksyisen harkan aikaan sain osallistua luennolle, jonka piti geriatrian erikoislääkäri. Sen luennon jälkeen kiinnostukseni mm. vitaaleihin, sydäntauteihin ja ensiapuun syttyi. Hän sanoi, että varsinkin ikäihmisten kanssa työskennellessä digitaalisilla mittareilla ei ensinnäkään tee mitään ja toisekseen niitä enemmän pitäisi käyttää manuaalista mittaustapaa. Nyt tämän vuoden harkassa pääsinkin sitten näkemään tilanteen, jossa nimenomaan usein tapahtuva manuaalinen RR-mittaus oli se tapa, joka antoi ainoaa ja oikeaa tietoa. Esimerkiksi monilla vanhuksilla on rytmihäiriöitä, silloin digitaalimittari huutaa erroria.

Mitkä ovat sinun kokemuksesi asiasta?

Olen ollut hoitoalalla työelämässä vasta pienen prosentin siitä mitä toivottavasti tulen olemaan, mutta sen verran olen saanut huomata, että hoitajat ovat aika arkoja mittaamaan verenpainetta manuaalisesti. Yksi syy siihen on osaamisen puuttuminen, jopa sairaanhoitajissa. Totta on, ettei sitä varmaan tule harjoiteltua enää työelämässä, mutta työpaikoilla voi varmaan tehdä sen valinnan, että käyttää vain manuaalista mittaria. Myös seuraavan linkin takaa löytyvä stetoskooppi on olennainen osa mittausta. Itselläni ne ovat toimineet erinomaisesti vaikkei hinta päätä huimaa. Mikäli olisin potilastyössä, jossa tarvitsisin omat henkilökohtaiset stetarit niin tilaisin ne ehdottomati Color4Caren nettikaupasta jossain kivassa värissä. 

Manuaalinen mittaustapa ei oikeasti ole vaikeaa ja se on nopeaa, jos vain sykkeen löytää nopeasti kyynärtaipeesta. Mansetti laitetaan paikoilleen normaaliin tapaan ja pumpataan noin 30 elohopeamillimetriä yli tavanomaisen systolisen paineen, jolloin syke lakkaa kuulumasta. Tämän jälkeen sykettä kuunnellaan stetareilla ja samalla kun painetta lasketaan mansetista pois niin painetaan mieleen asteikon luku siinä vaiheessa kuin ns. ensimmäinen Korotkoffin ääni kuuluu (äänet on muuten jaettu jopa viiteen eri luokkaan) ja tämä luku on systolinen arvo. Viimeiseksi painetaan mieleen asteikosta luku siinä kohtaa kuin edelleen painetta pois laskiessa ei enää sykettä kuulu jolloin saadaan diastolinen arvo (eli viimeinen valtimoääni lasketaan).

Olen ollut tyytyväinen siihen, että meillä koulussa opetettiin tarpeeksi huolella manuaalinen mittaustapa. Ja sen ansiosta, että olen hankkinut itselleni omat välineet niin olen saanut harjoitella lukemattomia kertoja tätä taitoa eri ikäisillä ihmisillä (ja sitä todellakin pitää harjoitella). Ainoastaan lapsia en ole vielä päässyt mittaamaan, mutta siihen saadaan tarvittaessa pikainen muutos, onhan minulla oma koekaniini siihenkin. Kiitos taas yhteistyöstä Color4Care! He muuten järjestää todella usein arvontoja Facebook-sivuillaan, joten kannattaa tykkäillä. 

______________________________

Elämän ei tarvitse olla pelkkää pinkkiä hattaraa, myös kirpeää salmiakkia mahtuu mukaan. <3
______________________________

SEURAATHAN JO Facebookissa?

Tai hyppää mukaan INSTASSA!


MAMMALANDIAN blogit

Kommentit

  1. Kohtalaisen pitkän hoitajan työuran jälkeen voin kertoa, että noita manuaalimittareita ei juuri sairaaloissa enää näy - jos näkee, niin niitä ei ole huollettu vuosiin.Niin hyviä ja käytännöllisiä kuin ne onkin. Digitaaliaikana ne digitaalimittarit on vain käytössä. Kyllä jollakin digitaalimittarilla loppujen lopuksi saadaan se verenpaine, vaikka epämiellyttäväähän sen mittaaminen pidemmälle päälle potilaalle on. Itsellekään niitä ei kannata kotiin hankkia, ellei nyt perhepiirissä ole tarkoitus mittailla. Se on tietenkin hyvä taito olla ja pitää hallinnassa, mutta en työvälineitä itse ostaisi kotiin. Se on enemmän Ameriikan mallia, että ne stetarit otetaan kotiin kaulaan killumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta ettei niitä näy! Mutta ei haittaisi jos näkyisi. Onneksi aina jokunen on osastolta löytynyt kun on tarvittu minun kohdalla. :)

      Poista
  2. Samaa sanon kuin edellinenkin. Samoin esim. neuvolassa tai diabeteshoitajan vastaanotolla ei ollut manuaalisia mittareita. Ja jos digimittari useista yrityksistä huolimatta valitti erroria, piti vain todeta että no ei mitata sit (itsellä kävi kerran niin). Meillä kylläkin töissä on vielä manuaalinenkin, jolla voidaan tarv. mitata. Ensimmäisessä harjoittelupaikassani oli myöskin lääkäri (johtavassa virassa oleva) joka oli ihan ehdoton manuaalisten käytössä, erit. rytmihäiriöpotilailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vastaanotoilla ei varmaan ole sitäkään vähää, ellei työntekijä pyydä työnantajalta? Hyvähän se on tarvittaessa olla ja mitä olen ymmärtänyt niin näiden käyttö näkyy ainakin ensihoitajilla..

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit